Taiteilija Mika Honkanen

Edustan perinteistä, realistista maalaustyyliä. Vahvimmat esikuvani löytyvät 1800-luvun jälkipuoliskolta. Silloisesta Suomen taiteesta puhutaan ”Kultakautena”. Ranskassa syntyi impressionismi. Ilmaisu vapautui, mutta pysyi luonnonmukaisena, esittävänä. Abstraktin taiteen läpimurrosta huolimatta perinteinen maalaustapa on edelleen säilyttänyt asemansa. Tällä linjalla haluan pysyä ja kehittyä. Se on jatkuvaa opiskelua.

Mielestäni taiteen tulisi antaa myönteisiä elämyksiä. Taiteilijan tehtävänä on muun muassa esittää asioita, jotka auttavat ihmisiä katsomaan luontoa ja omaa ympäristöään tarkemmin. Rajata arkisestakin näkymästä esiin jotakin, mitä ei ehkä ole ennen tullut havainneeksi, jotakin huomaamisen arvoista. Näinä sekavina aikoina on hyvä voida astua välillä ulos hälinästä katsomaan kuvaa, joka henkii rauhaa ja tasapainoa. Ammennankin töitteni aiheet useimmiten luonnosta tai maaseudun ja kotikaupunkini Rauman idyllisistä näkymistä. Ihmistä unohtamatta.

Käytän töissäni pääasiassa öljy- ja vesivärejä sekä pastelleja. Teen myös tussipiirroksia. Minulta voi tilata haluamiaan aiheita, vaikkapa tietyn valokuvan pohjalta, mm. muotokuvia. Olen tehnyt myös kirjankuvitusta, mainoskuvia, postikortteja sekä sarjakuvia.

Ajankohtaista

Galleria